IT-hankinnan sudenkuoppa #5: toimittajalukko

Jatkan tässä blogissa IT-hankintojen käytännön haasteiden käsittelyä. Monet haasteista aiheutuvat riippumattoman näkökulman puuttumisesta hankkeen valmistelussa ja toimittajavalinnassa (ks. aiempi blogi Riippuvaisen IT-toimittajan keittokirjasta). Kerron tyypillisistä IT-hankintoihin liittyvistä haasteista, mistä ne johtuvat ja miten sudenkuopat voidaan välttää. Haasteisiin voivat vaikuttaa sekä IT-toimittajan yksipuolinen oman etunsa ajaminen että ostavan tahon puolella vallitsevat vääristyneet ajattelutavat tai osaamisen puute.

Kun aiemmissa blogeissa käsitellyt IT-hankinnan sudenkuopat on onnistuttu välttämään, toteutettavalla IT-ratkaisulla on todellisen asiakastarpeen mukainen laajuus, realistinen projektisuunnitelma, projektin tavoitteisiin sitoutuneet pätevät tekijät sekä hyvin organisoitu toimittajajoukko. IT-hankintojen viides sudenkuoppa toimittajalukko liittyy siihen, miten tietojärjestelmäkokonaisuus toteutetaan säilyttäen joustavuus, mahdollisuudet muutoksiin sekä antamatta millekään toimittajalle liian vahvaa asemaa.

Toimittajalukko-sudenkuoppaan voidaan ajautua, jos asiakas ei sopimuksellisesti ja hyvin määritellyllä toimittajien ohjauksella aseta toimittajien tuotoksille ja toimintatavoille selkeitä raameja. Tällöin toimittaja saattaa tehdä joko tarkoituksellisesti tai huomaamattaan päätöksiä, jotka eivät edistä asiakkaan tietojärjestelmäkentän tai niiden hallinnoinnin joustavuutta. Pahimmassa tapauksessa tästä voi seurata jopa lukittuminen suhteessa ohjelmistoon, teknologiaan, menetelmään, organisaatioon tai jopa henkilöön. Toimittajalukko aiheuttaa useimmiten laadullisia haasteita tai kustannusten karkaamista käsistä. Mitä kauemmin toimittajalukko kestää ja mitä tiukempi se on, sitä enemmän ilmenee syitä vaihtaa toimittajaa, mutta toisaalta myös sitä haastavampaa toimittajan vaihtaminen on.

Mikä sitten aiheuttaa toimittajalukon? Se, että tietojärjestelmiin liittyvän tekemisen johtaminen on erittäin haastavaa, ja asiakkaan aktiivisen ohjauksen puuttuessa toimittajien työskentely voi joko ajattelemattomuuden tai (harvemmin) toimittajan tarkoitushakuisuuden takia ajaa tietojärjestelmän teknologiseen tai organisatoriseen toimittajalukkoon. Toisin kuin joskus ajatellaan, toimittajalukkoa ei voi välttää esim. open source –teknologioita käyttämällä tai sopimuksen irtisanomispykälät tarkasti määrittelemällä. Sen sijaan, tietojärjestelmän kehitystyö on alusta asti ohjattava asiakkaan toimesta kohti mahdollisimman läpinäkyvää ja joustavaa mallia niin teknisesti kuin toimintatapojen kannalta. Toimittajalukkoa ei myöskään voi aina kokonaan välttää. Esimerkiksi ohjelmistoja valittaessa tietojärjestelmän elinkaari voi olla yli 10 vuotta, mikä väistämättä lukitsee asiakkaan kyseiseen ohjelmistotoimittajaan tuoksi ajaksi.

Miten toimittajalukko-sudenkuoppa voidaan sitten välttää? Pitämällä mielessä kolme käytäntöä:

  1. Ohjelmisto- tai laitetoimittajaa valittaessa kannattaa painottaa toimittajan mainetta, sopimuksellisia takuupykäliä, ohjelmistoja koskevaa escrow-sopimusta sekä kustannusrakenteeltaan mahdollisimman ennakoitavaa, kiinteää ja pitkää sopimista.
  2. Palvelutoimittajaa valittaessa kannattaa kirjata sopimukseen tietojärjestelmän ylläpidettävyyteen liittyviä tekijöitä (esim. ajantasainen dokumentaatio, saatavilla olevien asiantuntijoiden määrä ja osaaminen), valvoa sopimuksen noudattamista asettamalla selkeitä virstanpylväitä sekä pitää jatkuvasti tavoitteena, että on mahdollista vaihtaa palvelutoimittajaa muutamassa kuukaudessa (riippuu palvelun laajuudesta).
  3. Aina kannattaa selvittää etukäteen toimittajien tuotteiden tekniset ominaisuudet ja toimintatavat sekä ohjata tietojärjestelmäkenttää kohti avoimia rajapintoja ja parhaita arkkitehtuurikäytäntöjä sekä toimintatapoja.

IT-hankinnoissa usein tahattomastikin syntyvän toimittajalukko-sudenkuopan kiertämiseksi organisaatioiden on hyvä pyytää avuksi ulkopuolinen neuvonantaja, jolla on vankka sekä tekninen että projektinjohtokokemus vaativista tietojärjestelmähankkeista. Ulkopuolisen neuvonannon avulla organisaatio saa hankkeeseen riippumattoman, puhtaasti oman etunsa mukaisen näkökulman.

IT-hankinnan sudenkuoppa #4: monitoimittajaparadoksi

Jatkan tässä blogissa IT-hankintojen käytännön haasteiden käsittelyä. Monet haasteista aiheutuvat riippumattoman näkökulman puuttumisesta hankkeen valmistelussa ja toimittajavalinnassa (ks. aiempi blogi Riippuvaisen IT-toimittajan keittokirjasta). Kerron tyypillisistä IT-hankintoihin liittyvistä haasteista, mistä ne johtuvat ja miten sudenkuopat vältetään. Haasteisiin vaikuttavat sekä IT-toimittajan yksipuolinen oman etunsa ajaminen että ostavan tahon puolella vallitsevat vääristyneet ajattelutavat tai osaamisen puute.

Kun aiemmissa blogeissa käsitellyt IT-hankinnan projektisuunnitteluun liittyvät sudenkuopat monimutkaistaminen, vähättely ja osaamisharha on onnistuttu välttämään, toteutettavalla IT-ratkaisulla on todellisen asiakastarpeen mukainen laajuus, realistinen projektisuunnitelma ja projektin tavoitteisiin sitoutuneet pätevät tekijät. IT-hankintojen neljäs sudenkuoppa monitoimittajaparadoksi liittyy toteutusprojektin sekä projektia seuraavan ylläpito- ja tukipalvelun organisoimiseen.

Tyypillisen suuren organisaation IT-toimittajiin lukeutuu muun muassa useita ohjelmistotoimittajia, laitetoimittajia, projektitoimittajia, sovelluspalvelutoimittajia, infrastruktuuripalvelutoimittajia, integraatiopalvelutoimittaja, työasema- ja client-sovellusten toimittajat sekä verkkopalvelutoimittaja. Ottaen huomioon toimittajien määrän ja teknologian etenemisvauhdin, kymmenet toimittajat asettavat organisaatiolle merkittävän johtamishaasteen, kun tavoitteena on saada kaikki toimittajat palvelemaan liiketoiminnan etua.

Monitoimittajaparadoksi-sudenkuoppaan voidaan ajautua, jos asiakas esimerkiksi turhautuu IT-toimittajien keskinäiseen vastuun pallotteluun tai kokee toimittajien työn johtamisen liian haastavaksi. Toinen mahdollinen syy ajautua tähän sudenkuoppaan ovat kustannuspaineet, joiden hallitsemiseksi useita sopimuksia yhdistämällä saadaan toimittajia kohtaan parempi neuvotteluasema. Monitoimittajaparadoksissa asiakkaan tavoitteena on löytää tietylle toiminnolle yksi vastuutoimittaja, nk. avaintoimittaja, jonka vastuulla on johtaa myös muita toimittajia. Paradoksi syntyy, jos keskittämisen taustalla on oletus pitää kontrolli toimittajiin ja IT:n laatu vähintään nykyisellä tasolla (tai jopa nostaa sitä), mutta samalla tehdä itse vähemmän ja maksaa vähemmän. Tämä ei kuitenkaan yleisesti ole mahdollista.

Mikä sitten aiheuttaa monitoimittajaparadoksin? Se, että tietojärjestelmiin liittyvän tekemisen johtaminen on sekä hallinnollisesti että sisällöllisesti erittäin haastavaa, ja keskittämällä toimittajia sopimuksellisesti yhden avaintoimittajan taakse osan johtamisvastuusta voi näennäisesti ulkoistaa. Kukapa asiakas ei haluaisi hankkia vaikka koko tietohallintoaan avaimet käteen? Tästä syystä toimittajat saattavatkin myyntivaiheessa olla hyvinkin myönteisiä tällaista visiota kohtaan, koska näennäisellä vastuunotolla saadaan kasvatettua sopimuksen immateriaalista arvoa. Asiakkaan täytyy kuitenkin muistaa, että toteutusvaiheessa mahdolliset lisäkustannukset tai laadun heikentymisen seuraukset kantava taho on asiakas itse. Lisäksi avaintoimittajalle keskittäminen ajaa usein kokonaisuudessaan IT:tä entistä kauemmaksi asiakkaan liiketoiminnasta, ja heikentää organisaation omaa sisällöllistä osaamista.

Miten monitoimittajaparadoksi-sudenkuoppa voidaan sitten välttää? Pitämällä mielessä kolme käytäntöä:

  1. ymmärtämällä, että avaintoimittajalle keskittämällä saatava etu ulottuu lähinnä kustannusrakenteeseen ja sopimuksellisten riskien hallintaan – kokonaisuuden ja tekemisen johtamista ei voi ulkoistaa
  2. huolehtimalla, että organisaatiolla on käytössä sisäistä osaamista ja resursseja kokonaisuuden ohjaamiseen, toimittajien työskentelyn johtamiseen ja toimittajien työn laadun valvontaan
  3. varmistamalla toimittajan intressi laadun ylläpitämiseen sopimuksellisesti määrittelemällä yksiselitteiset laatukriteerit ja palvelutasot (SLA/OLA), käyttämällä osittain kiinteitä kustannusrakenteita sekä määrittelemällä selkeästi toimittajien väliset rajat sekä vastuut.

IT-hankinnoissa usein tahattomastikin syntyvän monitoimittajaparadoksi-sudenkuopan kiertämiseksi organisaatioiden on hyvä pyytää avuksi ulkopuolinen neuvonantaja, jolla on vankka sekä tekninen että projektinjohtokokemus vaativista tietojärjestelmähankkeista. Ulkopuolisen neuvonannon avulla organisaatio saa hankkeeseen riippumattoman, puhtaasti oman etunsa mukaisen näkökulman.

IT-hankinnan sudenkuoppa #2: vähättely

Jatkan tässä blogissa IT-hankintojen käytännön haasteiden käsittelyä. Monet haasteista aiheutuvat riippumattoman näkökulman puuttumisesta (ks. Riippuvaisen IT-toimittajan keittokirjasta). Esittelen IT-toimittajien usein käyttämien kikkojen sisältöä, mistä ne johtuvat ja miten sudenkuopat vältetään. Ongelmiin myötävaikuttavat myös ostavan tahon puolella vallitsevat vääristyneet ajattelutavat tai osaamisen puute.

Kun toteutettavan ratkaisun laajuuteen liittyvä IT-hankintojen ensimmäinen sudenkuoppa monimutkaistaminen on vältetty, seuraavaksi pitää suunnitella, miten varsinainen toteutusprojekti ja tekeminen suunnitellaan. Laajuuden ja laadullisten tavoitteiden lisäksi projektilla on määritelmän mukaisesti aikataulu (kalenteriaikaa) ja budjetti (euroja). IT-hankintojen toinen sudenkuoppa onkin aikataulun ja/tai budjetin vähättely eli aliarviointi: toteutukseen varataan vähemmän aikaa tai euroja kuin mikä on realistisesti mahdollista. Kuten mediasta on voinut seurata, IT-projektien aikataulujen venähtäminen kaksin-, kolmin- tai nelinkertaiseksi alkuperäisestä suunnitelmasta ei valitettavasti ole niin harvinaista, kuin se voisi olla, mikäli IT-projektien laadun- ja riskienhallinnasta tehtäisiin kunnolla.

Miksi sitten toimittaja tarjoaisi asiakkaalle epärealistista projektisuunnitelmaa? Siksi, että projektisuunnitelman realistisuuden arviointi on ennen ratkaisun toteutustyön aloittamista toimittajalle ja etenkin asiakkaalle erittäin haastavaa. Jos taas toimittaja kysyy asiakkaalta, suunnitellaanko projektin kestoksi kolme kuukautta korkealla riskitasolla vai kuusi kuukautta matalalla riskitasolla, asiakkaan vastaus on (useimmiten): yritetään tehdä kolmessa kuukaudessa ja jossei tule valmista, niin sitten pidennetään projektia kolmella kuukaudella. Käytännössä tästä on lopputuloksena, että projektin lopullinen kesto asettuu tehottomuuksien takia 7-9 kuukauden välille riippuen siitä kuinka paljon ensimmäisen kolmen kuukauden aikana tehdystä työstä on tuottanut käyttökelpoisia tuotoksia.

Jos asiakas haluaa projektin valmiiksi ”mahdollisimman pian” ja ”mahdollisimman halvalla” (kukapa ei haluaisi), tämä asettaa IT-toimittajan ja asiakkaan yhteistyölle valtavat paineet ajautua vähättely-sudenkuoppaan. Tarjousprosessit vaativat IT-toimittajilta merkittäviä panostuksia, joten asiakkaan vaatiessa epärealistisia vaatimuksia, aikatauluja tai budjetteja, IT-toimittajalla on suuri kiusaus luvata nyt ja selvitellä myöhemmin. Projektin kustannusbudjetista voidaan toki neuvotella toteutusvaiheen aikana ja siihen voidaan liittää sopimusehtoja riskien siirtämiseksi asiakkaalta toimittajalle, mutta mikään ei tuo menetettyä kalenteriaikaa takaisin.

Miten vähättely-sudenkuoppa voidaan sitten välttää? Pitämällä mielessä kolme käytäntöä:

  1. tekemällä työmäärien arviointi ja projektisuunnittelu parhaiden käytäntöjen mukaisesti (mm. aika vs. pisteet, työnopeus, top-down, bottom-up, koordinaatiohukka, projektointi),
  2. eriyttämällä kaupalliset sopimusneuvottelut asiantuntijoiden arviointityöstä ja muodostamalla asiakkaan ja toimittajan välille yhteisymmärrys projektin aikatauluun ja budjettiin liittyvistä riskeistä,
  3. yhteistyöhön ohjaavat sopimukselliset win-win-ehdot (esim. kiinteähintaiset elementit, kustannusbudjetin bonus/malus, myöhästymissakko, time-boxing, takuut)

IT-hankinnoissa usein tahattomastikin syntyvän vähättely-sudenkuopan kiertämiseksi organisaatioiden on hyvä pyytää hankintavaiheeseen avuksi ulkopuolinen neuvonantaja, jolla on vankka sekä tekninen että projektinjohto kokemus vaativista tietojärjestelmähankkeista. Ulkopuolisen neuvonannon avulla organisaatio voi tehostaa viestintää IT-toimittajien kanssa ja saada hankkeeseen riippumattoman, puhtaasti oman etunsa mukaisen näkökulman.

IT-hankinnan sudenkuoppa #1: monimutkaistaminen

Esittelin aiemmassa blogissa Riippuvaisen IT-toimittajan keittokirjasta käytännön haasteita, joita kohdataan erityisesti riippumattoman neuvonannon puuttuessa IT-ratkaisuiden hankinnoista. Tässä ja muutamassa seuraavassa blogissa esittelen tarkemmin riippuvaisten IT-toimittajien usein käyttämien kikkojen sisältöä, mistä ne johtuvat ja miten sudenkuopat vältetään. Useimmat IT-toimittajat eivät johda asiakastaan tarkoituksellisesti harhaan. Ongelmiin myötävaikuttavat myös ostavan tahon puolella vallitsevat vääristyneet ajattelutavat tai osaamisen puute.

Uutta tietojärjestelmää hankittaessa monimutkaistaminen on usein ensimmäinen eteen tuleva sudenkuoppa, johon on vaara ajautua. Kyse on siitä, että IT-toimittaja tarjoaa asiakkaalle monimutkaisempaa ratkaisua kuin asiakas oli alunperin ajatellut hankkivansa ja todellisuudessa olisi asiakkaan etu. Ratkaisun monimutkaisuus voi syntyä esimerkiksi laajemmasta toiminnallisuudesta, edistyneemmästä teknisestä toteutuksesta tai heikosta sopivuudesta kokonaisarkkitehtuuriin. Joka tapauksesa ratkaisun monimutkaisuus vähentää sen luotettavuutta ja kustannustehokkuutta.

Miksi sitten toimittaja tarjoaa monimutkaisempaa ratkaisua asiakkaalle? Siinä, missä asiakkaan etu on saada liiketoimintatarpeen täyttävä, luotettava ja kustannustehokas ratkaisu, IT-toimittajan yksioikoinen etu on myydä ratkaisu, jonka toteuttaminen ja ylläpito vaativat mahdollisimman paljon laskutettavaa työtä. Tähän tavoitteeseen toimittaja pääsee monimutkaistamalla. Monimutkaistaminen tapahtuu huomaamatta, koska ratkaisun luotettavuuden ja kokonaiskustannuksen (total cost of ownership) arviointi ennen ratkaisun toteutustyön aloittamista ja osin myös toteutuksen jälkeen on erittäin haastavaa.

Varsinkin silloin, kun tietojärjestelmähanke on liiketoimintakriittinen ja investointina suuri, niin myös liiketoimintajohto on mukana hankinnassa. Kun kyseessä voi olla yrityksen tärkein IT-investointi vuosikymmeneen, asiakas joskus jopa haluaa kuulla IT-toimittajalta, että ratkaisua voidaan laajentaa uusilla toiminnallisuuksilla, joita ei alun perin ollut otettu huomioon määrittelyssä. Koska asiakkaan odotuksena on, että hankkeesta tulee suuri ja haastava, toimittaja mielellään ruokkii tätä odotusta tarjoutumalla toteuttamaan ratkaisun teknisesti edistyneemmin (esim. korkean käytettävyyden arkkitehtuurilla (high availability architecture, HA) tai geneerisin palvelurajapinnoin (service-oriented architecture, SOA)).

Miten monimutkaistaminen voidaan sitten välttää? Pitämällä mielessä kolme käytäntöä:

  1. tekemällä ratkaisun vaatimusmäärittely toimittaja- ja teknologiariippumattomasti sekä liiketoimintalähtöisesti (sis. toiminnalliset ja ei-toiminnalliset vaatimukset),
  2. arvioimalla tarjousvaiheessa toimittajien vaatimusmäärittelyyn ehdottamat laajennukset/muutokset sekä ratkaisun luotettavuuden että projektitoteutuksen kustannustehokkuuden kannalta,
  3. panostamalla projektityöskentelyn tuottavuuteen ja tehokkuuteen sekä laadun ja riskien hallintaan edistyneiden teknisten ratkaisuiden sijaan (jos tekniset ratkaisut eivät kriittisesti arvioiden läpäise listan kohtaa 2).

IT-hankinnoissa usein tahattomastikin syntyvän monimutkaistamis-sudenkuopan kiertämiseksi organisaatioiden on hyvä pyytää määrittely- ja hankintavaiheeseen avuksi ulkopuolinen neuvonantaja, jolla on vankka sekä tekninen että projektinjohto kokemus vaativista tietojärjestelmähankkeista. Ulkopuolisen neuvonannon avulla organisaatio voi tehostaa viestintää IT-toimittajien kanssa ja saada hankkeen valmistelu- ja toteutusvaiheisiin riippumattoman, puhtaasti oman etunsa mukaisen näkökulman.

Riippuvaisen IT-toimittajan keittokirjasta…

Sitra teetti suurella palvelutoimittajalla selvityksen kuinka Suomessa voitaisiin yhtenäistää terveydenhuollon potilastietojärjestelmät ostamalla ulkomailta valmis järjestelmä. Selvityksessä parhaiten tarkoitukseen soveltuvaksi todettiin Epic-ohjelmisto. Myöhemmin selvisi, että selvityksen tehnyt palvelutoimittaja on merkittävä asiakkaalle suosittelemansa Epic-ohjelmiston toimittaja, ja jopa ainut mahdollinen toimittaja Suomessa.

”Riippumaton” selvitys, jossa päädytään selvityksen tehneen toimittajan omaan ratkaisuun on IT-toimittajien vanha kikka. Toinen pidemmälle viety versio samasta kikasta on ratkaisun vaatimusmäärittely ”riippumattomasti” – siis tarkoituksena määritellä vaatimuksia, ei vielä tehdä teknologiavalintaa. Vaatimusten valmistuttua joudutaan monesti toteamaan, että oikeastaan vain vaatimusmäärittelyn tehnyt toimittaja ymmärtää asiakkaan vaatimusten sisällön, ja että yllättäen vaatimukset tehneen toimittajan projektitarjous täyttää vaatimukset parhaiten. Tämän jälkeen toimittajavalinta onkin sitten helppo.

Muita asiakkaan kokonaisedun vastaisia kikkoja IT-toimittajan keittokirjasta:

  • monimutkaistaminen (ratkaisun tarpeeton monimutkaistaminen ja/tai kasvattaminen)
  • vähättely (budjetin ja/tai aikataulun aliarviointi)
  • osaamisharha (toimittajan ja/tai asiakkaan osaamisen yliarviointi)
  • monitoimittajaparadoksi (avaimet käteen, mutta 100% kontrolli alihankkijoihin)
  • toimittajalukot (suljetut rajapinnat, teknologia ja/tai toimintatavat)

Nämä termit eivät ole vakiintuneita, vaan allekirjoittaneen itse keksimiä. Käyn tulevissa blogeissa läpi termien sisältöä, mistä ne johtuvat ja miten sudenkuopat vältetään. Vaikka nämä ovatkin toimittajien kikkoja, on tärkeä ymmärtää, että ongelmien välttämisessä on keskeistä myös ostavan tahon puolella vallitsevan vääristyneen ajattelutavan korjaaminen tai osaamisen kehittäminen. Kaikki IT-työ on toimittajan ja asiakkaan yhteistyötä, ja tärkeää on huomioida molempien osapuolten intressit.

Suurin osa IT-toimittajista ei tarkoituksellisesti johda asiakastaan harhaan, mutta ohjelmisto- tai palvelutoimittajan näkökulma on väistämättä rajoittunut ja intressit asiakkaan kanssa osin ristiriitaiset. Olipa organisaatiossa työn alla sitten tarvekartoitus, vaatimusmäärittely, toimittajavalinta, projekti tai palvelutuotannon kehittäminen, hankkimalla aidosti riippumatonta neuvonantoa organisaatiot voisivat välttää yllämainitut sudenkuopat, ja tehdä kokonaisvaltaista IT:n laadun, kustannusten ja riskien hallintaa.

Lisätietoa: Otso Kivekkään blogikirjoitus

Valhe, emävalhe, IT-KPI?

Usein sanotaan, että et voi johtaa, mitä et mittaa. Tämä pätee myös IT-projekteihin, tietojärjestelmiin ja tietohallintoon. Hyvin valittuja ja jalkautettuja mittareita (Key Performance Indicator, KPI) seuraamalla voidaan varmistaa, että tiettyyn IT-projektiin, IT-palveluun tai tietojärjestelmään sijoitetut resurssit tuottavat odotettuja tuloksia odotetulla riskitasolla. Jotta KPI:sta saadaan maksimaalinen hyöty, organisaation tavoitteisiin ja toimintatapoihin kytkeytyvien KPI:den valitseminen ja määrittely tulee tehdä huolellisesti.

Yleisimmin käytössä olevat IT-KPI:t liittyvät kustannus- ja aikatauluseurantaan tai esimerkiksi toimittajasopimusten kriteereihin, kuten tietojärjestelmän palvelutasoon tai tukipalvelun vasteaikoihin. Varsinainen hyöty KPI:sta syntyy laajentamalla mittaristo kattamaan myös tietohallinnon muita tavoitteita sekä määrittelemällä seuranta- ja raportointiprosessi KPI:den ympärille.

KPI:ta voidaan luokitella ylätason kategorioihin esim. IT:n liiketoimintahyödyn (strateginen, taktinen, operatiivinen), IT-elinkaaren vaiheen (konsepti, projekti, palvelu) tai raportin käyttäjän (liiketoimintajohto, IT-johto, IT-päällikkö) mukaan. Organisaation tavoitteita vastaava mittaroinnin kehittämisen painopistealue on hyvä määritellä KPI-kategorian tasolla. Kun fokus on selvillä, olemassa olevia viitekehyksiä ja KPI-kirjastoja voidaan käyttää pohjana organisaatiolle parhaiten sopivien KPI:den määrittelemiseksi.

KPI:t eroavat muusta raportointitiedosta niiden jalostusasteen ja kontekstuaalisuuden kautta. KPI:t jalostetaan saatavilla olevasta tiedosta siten, että ne tiivistävät tietyn toiminnon tavoitteiden kannalta keskeiset tiedon yhteen tai muutamaan arvoon (esim. satojen erillisten numerojen sijaan). Toisaalta, KPI:hin liittyy aina konteksti, joka kertoo onko KPI:n arvo tavoitetason yläpuolella vai alapuolella, ja kuinka paljon (esim. meneekö hyvin vai erittäin hyvin).

KPI:den haasteet liittyvät usein esimerkiksi tiedon laatuun tai mittarointiprosessin jalkauttamiseen. Mittaroinnin keskeisin tavoite on tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi. Tätä tavoitetta ei saavuteta, jos KPI-arvot eivät ole uskottavia raportin käyttäjälle (validiteetti) tai luvut heittelevät viikosta toiseen (reliabiliteetti). Tällöin voidaan ajautua tilanteeseen, jossa KPI:t eivät toimikaan tehokkaan viestinnän ja johtamisen välineenä, vaan ovat jatkuvan väittelyn kohteena esimerkiksi niiden vaikean tulkitsemisen tai epäluotettavuuden takia.

Reliabiliteetti ja validiteetti ovat erityisesti haasteena, jos mittarointia lähdetään kehittämään liian massiivisesti (mahdollisimman paljon KPI:ta) tai työkalukeskeisesti (mahdollisimman visuaalisia raportteja). Tällöin oikeiden KPI:den valitseminen ja tehokas raportointi- ja seurantaprosessin jää liian vähälle huomiolle. Lisäksi KPI:iden tulkinnanvaraisuuksia ja keskinäisiä riippuvuuksia ei tällöin useinkaan ymmärretä tarpeeksi hyvin korjaavia toimenpiteitä ja johtamista varten.

Hyvin määriteltyjen ja jalkautettujen KPI:den avulla yritys voi seurata suunnitelmien ja budjettien toteutumista, hallita suorituskykyä ja riskejä sekä varmistaa korjaavien kehitystoimenpiteiden vaikutukset. KPI:sta on suurta hyötyä myös toiminnan tavoitteiden asettamisessa ja viestinnässä IT:n suorituskyvystä organisaatioin eri sidosryhmille.

Tärkeintä on muistaa, että IT:n mittarointiinkin pätee: sitä saa mitä mittaa.

Helppo nakki: 1,8 miljardin IT-projekti

Pääkaupunkiseudun kunnat ja HUS ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen ja alkavat nyt toden teolla valmistelemaan kaikkien aikojen suomalaista IT-hanketta: uutta potilastietojärjestelmää, jonka kokonaisarvoksi on arvioitu Sitran selvityksessä 1,2-1,8 miljardia euroa 10 vuoden ajalle. IT-alan mediassa ja blogeissa hanketta on ihmetelty, ja virkamiesten kunnianhimoisia suunnitelmia on verrattu mm. avaruussukkulan rakentamiseen. Käyn tässä blogissa hanketta läpi kolmen aiemmin esittelemäni IT-hankinnan tyypillisten sudenkuoppien valossa. Sudenkuopat aiheutuvat oikeanlaisen osaamisen ja riippumattoman näkökulman puuttumisesta hankkeen valmistelussa (ks. aiempi blogi Riippuvaisen IT-toimittajan keittokirjasta).

IT-hankinnan 1. sudenkuoppa: monimutkaistaminen

Tässä sudenkuopassa kyse on siitä, että päädytään monimutkaisempaan ja/tai laajempaan ratkaisuun kuin todellisuudessa olisi asiakkaan etu. Potilastietojärjestelmä-hankkeessa monimutkaistaminen on nähtävissä mm. siten, että

  • yksioikoisesti pyritään valmisohjelmiston (COTS) käyttöön arvioimatta niiden soveltuvuutta kokonaisuuden kannalta (kun pitäisi harkita myös vaihtoehtoa kehittää koko ratkaisu tai osia ratkaisusta räätälöitynä ohjelmistokehityksenä)
  • tavoitellaan maantieteellistä (kaikki kunnat) ja 100% toiminnallista kattavuutta alusta asti (kun pitäisi aloittaa ratkaisun pilotoinnilla yhdessä kunnan osassa / rajatulla toiminnallisuudella, ja laajentaa siitä)

IT-hankinnan 2. sudenkuoppa: vähättely

Tässä sudenkuopassa kyse on siitä, että projektin aikataulua ja/tai budjetin arvioinnissa tehdään vääriä arvioita ja päätöksiä ilman perusteita. Potilastietojärjestelmä-hankkeessa arviointivirheet ovat nähtävissä mm. siten, että

  • hankkeen suurta budjettia perustellaan vertaamalla sitä Suomen terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin (kun pitäisi arvioida hanketta itsenäisesti top-down ja bottom-up sekä benchmarkata muihin vastaaviin IT-hankkeisiin)
  • vertailut Viroon, jossa vastaavia hankkeita on tehty muutamien kymmenillä miljoonien euron budjeteilla teilataan epäsopivina (kun pitäisi ymmärtää, että Virosta voitaisiin oppia parhaita käytäntöjä lain, toimintatapojen, toimittajien arvioinnin ja hankejohtamisen suhteen).

IT-hankinnan 3. sudenkuoppa: osaamisharha

Tässä sudenkuopassa kyse on siitä, että projektin vaatimaa osaamista arvioidaan väärin perustein ja projektiorganisaatio resurssoidaan tekijöillä, joilla ei ole tarpeeksi tai oikeanlaista osaamista projektin läpi viemiseksi. Potilastietojärjestelmä-hankkeessa arviointivirheet ovat nähtävissä mm. siten, että

  • hankkeen ohjaus on hajautettu kuntien terveyslautakuntiin ja hankejohtajana toimii lääketieteen tohtori, jonka tausta on terveysasemien operatiivisella puolella (kun valtion pitäisi ottaa hanke keskitettyyn ohjaukseen ja resurssoida projektitoimisto osaavilla tietohallinnon, toimialan prosessien ja tietojärjestelmäkehityksen ammattilaisilla).
  • ratkaisun pohjaksi vahvimpana kandidaattina oleva Epic-ohjelmisto perustuu 60-luvulla kehitettyyn MUMPS-ohjelmointikieleen, joka on rakenteeltaan monimutkainen, ohjelmointiprosessiltaan vanhanaikainen ja jonka osaamista ei ole Suomessa, eikä sitä ole järkevää hankkia (kun pitäisi harkita modernimpia esim. J2EE tai .NET-pohjaisia teknologioita).

Lopuksi

Julkisuudessa esitettyjen tietojen valossa täytyy valitettavasti todeta, että hyväntahtoisimmankin mahdollisen arvion perusteella Suomen potilastietojärjestelmä-hankkeeseen liittyy erittäin todennäköisiä ja vaikutuksiltaan katastrofaalisia riskejä. Esimerkiksi Iso-Britanniassa terveysministeriö kuoppasi viime syksynä vastaavanlaisen hankkeen sen jälkeen, kun siihen oli käytetty 10 vuotta ja yli 15 miljardia euroa. Mutta: mitä isot edellä, sitä pienet perässä!

Suurtenkaan tietojärjestelmähankkeiden toteuttaminen ei ole mahdotonta, mutta se on haastavaa. Tärkeintä on tehdä hankkeen valmistelutyö hyvin, määritellä projektin laajuus yksiselitteisesti tavoitteiden mukaiseksi, suunnitella projektin aikataulu ja tuotokset realistisesti sekä löytää projektiorganisaatioon oikeanlaista osaamista kuhunkin rooliin. Aloittaminen pilotoimalla ratkaisua paikallisesti, ratkaisun iteratiivinen kehitys ketterillä menetelmillä (agile), jämpti projektin laajuuden hallinta (scope management), keskitetty projektiohjaus sekä oikeaoppinen toimittajien työn johtaminen ja laadunhallinta takaavat suurenkin projektin onnistumisen. Näiden saavuttamisessa kokenut ulkopuolinen neuvonantaja voi olla tarpeen.

Äläkä saata meitä IT-ekosysteemiin

Helsingin kaupungin laskutuksessa on ollut haasteita sen jälkeen, kun kaupungin taloushallinto siirtyi viime vuodenvaihteessa käyttämään uutta tietojärjestelmää. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan tällä hetkellä noin 250.000 laskua on lähettämättä kaupunkilaisille. Tuon perusteella voi arvioida, että saatavien arvo on yhteensä muutamia kymmeniä miljoonia euroja, mikä ei aiheuta korkokuluja kuin parikymmentätuhatta euroa viikossa. Sehän ei ole Helsingin kokoiselle kaupungille paljon mitään!

IT-toimittajat levittelevät näyttävästi käsiään – ainakin silloin, kun eivät ole niitä pesemässä. Ohjelmistotoimittajan edustaja on selvittänyt tilannetta medialle: ”Me olemme myyneet järjestelmän. Ekosysteemi on sen toimittanut.” Asiakkaan kuullen, kun ei voi toimittaja sanoa, että asiakas ei vain osaa.

Projektitoimittajan edustajan lausunnot kuulostavat yhteistyöhaluisemmilta: ”Helsingin kaupunki on meille tärkeä asiakas. Laitamme asiat kuntoon.” Mutta mikä on uskottavuus, kun sama toimittaja on yrittänyt laittaa asioita kuntoon jo puoli vuotta. Ja sitä ennen toimittaja on tehnyt yli vuoden kestoisen toteutusprojektin, jossa piti tehdä asiat kerralla kuntoon. Asiakkaan kuullen, kun ei voi toimittaja sanoa, että emme vain osaa.

Mutta mitä Helsingin kaupunki olisi voinut tehdä toisin? Ottamatta kantaa ohjelmistovalintaan, lopputuloksen perusteella vaikuttaa, että A) projektitarjous on ollut epärealistinen (kattavuus, aikataulu, budjetti tai resursointi), tai B) projektin toteutuksen aikana ei ole tehty kokonaisvaltaista laadunvarmistusta ja riskienhallintaa. Hankkimalla ulkopuolista riippumatonta neuvonantoa riskien- ja laadun hallitsemiseksi ongelmilta olisi vältytty, tai vähintään ne olisi huomattu ja hoidettu aiemmin.

Joskus projektin ohjausryhmä päättää laskelmoidusta liiketoiminnallisesta riskistä ottamalla tietojärjestelmän käyttöön ilman täyttä varmuutta sen toimivuudesta. Näin toimimalla yleensä priorisoidaan kustannukset, aikataulu tai hallitaan organisatorisia riippuvuuksia. Useimmiten tällainen päätös kuitenkin tehdään kovassa paineessa tiedostamatta päätökseen liittyviä riskejä. Niinpä säästöstä, joka saavutetaan ottamalla keskeneräinen järjestelmä käyttöön, tulisi vähentää odotettavissa olevan hätätyön sekä muut kustannukset – Helsingin kaupungin tapauksessa pääoman korkokustannukset. Mainehaittaa ei varmaan ainakaan julkisella sektorilla laskelmissa huomioida.

Entä mitä Helsingin kaupungin pitäisi tehdä nykyisessä tilanteessa? Tietojärjestelmien tuotanto-ongelmien selvittäminen on hyvin harvoin syvällistä teknistä työtä – toiminnan johtamiseen tekninen yleissivistys riittää. Ongelmaselvityksessä onnistuu, kun huolehditaan kokonaisuuden ymmärtämisestä, kommunikoinnin avoimuudesta ja selkeydestä, yli organisaatiorajojen toimimisesta ja erilaisten ristiriitojen sovittelemisesta. Ulkopuolinen riippumaton neuvonantaja voi auttaa asiakasta edellä mainituissa tehtävissä sekä tuoda ongelmanselvitykseen läpinäkyvyyttä, tavoitteellisuutta ja tehokkuutta.

No, töitä tehrähän ja veroja maksetaha… Päästä meidät IT-ekosysteemistä. Aamen.

Lisätietoja:
HS, IT-viikko

THL:n pääjohtaja: ”Joku ohjelmoija on mokannut…”

Viime viikkoina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Pekka Puska on joutunut valittelemaan ja selittelemään tapahtumasarjaa, jossa lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen (GSK) pneumokokki-rokotetutkimuksessa noin 200 lasta on saanut tutkimuksen aikana liikaa rokotetta ohjelmistovirheen takia. Ylen mukaan Puska kommentoi: ”On käsittämätöntä, että isossa lääkefirmassa voi tapahtua tällainen virhe. Tällaiset asiat pitäisi tarkistaa moneen kertaan.”

Puskan kommentti on hyvä esimerkki siitä, kuinka tietojärjestelmien ongelmat tuntuvat monesti liiketoiminnan edustajille ja päättäjille käsittämättömiltä. Kuitenkin on tärkeää myös kysyä, mitkä ovat THL:n ja GSK:n tietojärjestelmien laadunvarmistukseen ja riskien hallintaan tekemät panostukset? Millä ennakoivilla toimenpiteillä ja tietojärjestelmien hallintointimalleilla nämä tapahtumat ylipäätään yritettiin estää?

Harmillisen usein oletuksena tuntuu olevan, että mitään erillisiä toimenpiteitä tietojärjestelmien laadun varmistamiseksi tai riskien hallitsemiseksi ei tarvita, vaan kaiken pitäisi sujua kuin elokuvissa ilman sen kummempia panostuksia – ikään kuin sattumalta. Tämä on vaarallinen harhakäsitys.

Tietojärjestelmistä voidaan saada laadukkaita ja luotettavia. Tämä vaatii kokonaisvaltaisen asiantuntemuksen ja riippumattoman laatu- ja riskinäkökulman tuomista mukaan tietojärjestelmiin liittyvään työskentelyyn. Näin saadaan selkeyttä monimutkaisuuteen, saadan ymmärrystä riskeistä ja voidaan suunnata resurssit oikein riskien hallisemiseksi.

Laatua ja riskittömyyttä ei voi saavuttaa ilman panostuksia ja sen arvoa voi olla haastava mitata. Joka tapauksessa panostukset ennakoitavuuteen, laatuun, hallittuihin riskeihin kannatavat, sillä kukaan vastuullinen johtaja ei halua tilanteeseen, jossa joutuu toteamaan ”joku ohjelmoija on mokannut”.

Toki tässäkin oli onni onnettomuudessa, että rokotesekoilun seuraukset jäivät vähäisiksi. Potilastietojärjestelmät, joihin upotetaan jo julkista rahaa satoja miljoonia vuodessa uhkaavat vielä vakavammin ja vielä useamman terveyttä. Potilastietojärjestelmistä kirjoitan näkemykseni joku toinen kerta.

Lisätietoa: Yle